Olen käyttänyt paljon energiaa laitosteatterin latistamiseen, joten päätin todistaa olevani väärässä. Turun kaupunginteatteri juhlii 60 vuottaan ja on luvannut tuoda laitosteatterin lavalle 8 esitystä, joita siellä ei muuten nähtäisi – kokeellisia , riskejä ottavia ja luovalla hulluudella kyllästettyjä ensi-iltoja.

Rynnistyksen ensimmäinen näytelmä, Hannu Raatikaisen ohjaama Edward Albeen Laatikko sitä taatusti olikin. Katsojat tuijottivat esityksessä laatikkoa ja Albeen kirjoittama farmarinaisen monologi kuultiin taustanauhalta. 15 minuutin esityksen jälkeen pidettiin 15 minuutin tauko, jonka jälkeen sama nauha pyöritettiin uudelleen, ja tauon jälkeen taas uudelleen. Kokeilevaa – kyllä. Kummallista – kyllä. Ja laitosteatterille täysin sopimatonta vielä siinäkin, ettei monikaan todennäköisesti ole valmis maksamaan nauhaesityksestä 18 euron lipun hintaa. Piste laitosteatterille.

Nyt näin Anette Arlanderin ohjaaman Tsehovin Metsähiiden. Näytelmävalinta oli noin asteen verran yllättävämpi kuin Vanja-eno (!), ja muutenkin luovaa hulluutta oli käytetty vain kuorrutukseen. Näyttämön taustalla roikkui kangas, johon heijastettiin lehtiä. Lisäksi taustalla pyöri ääninauha, jossa näytelmää luettiin läpi venäjäksi. Vähän toimivampia olivat esityksen "pysäytyskuvat", joissa näyttelijät jähmettyivät, kun taustalukija esitteli heidän roolihenkilönsä.

Kaiken kaikkiaan esityksestä jäi kuitenkin pystyynkuollut olo. Se ei ollut kokeellisuudella säväytetyn katsojan olo. Piste laitosteatterin kuolemalle.

Tilanne kahden ottelun jälkeen 1-1.