Paluuni syyslomalta osui harmaalle päivälle, jota päätin piristää Kiasma-kierroksella ja Ars Fennica -ehdokkailla. Virallinen nykytaiteenmuseomme käyttää puolet pinta-alastaan esitelläkseen neljä enemmän tai vähemmän keskinkertaista suomalaista nykytaiteilijaa. Jokainen on saanut tilaa ainakin parin gallerianäyttelyn verran.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikki kunnia Markus Kåhrelle, Elina Merenmiehelle ja Anna Tuorille, mutta heidän paikkansa ei ole Kiasmassa. Ei tällä mittakaavalla. Heidän teoksiaan voisi odottaa näkevänsä yhden tai kaksi jossain teemanäyttelyssä tai uushankintojen joukossa.

 

Elina Brotherus on poikkeus, hän on urallaan selkeästi pidemmällä. Mutta hänkään ei tee tällä kertaa lähtemätöntä vaikutusta. Videoteos Kylpijät näyttää siltä kuin sen päällä lukisi suurin kirjaimin Made in Finland. Eksoottista alastomuutta järvimaisemassa, varmaa hittipotentiaalia Ranskassa. Kokonaisuudesta puuttuu enää Arto Paasilinnan kirjoittama näyttelyluettelo.

 

Markus Kåhre lienee mukana ilahduttamassa näyttelyssä vierailevia päiväkotiryhmiä. Anna Tuorin veltoista maalauksista saisi oivallisia julisteita fantasiakirjallisuutta harrastavien runotyttöjen ensimmäisiin opiskelija-asuntoihin.

 

Minä annoin yleisöääneni Elina Merenmiehelle, jonka akvarelleista todella pidän. Mutta täyttäessään Kiasman ylintä kerrosta ne jäävät tilansa jalkoihin. Ei niitä ole tänne tarkoitettu, niiden kuuluisi roikkua Rytmissä tai minun seinälläni.

 

Kaikkien ehdokkaiden esittely on sinänsä hyvä idea, mutta miksi se on juuri tänä vuonna esillä Kiasmassa? Varsinkaan kun ehdokkaat eivät ole samaa tasoa kuin esimerkiksi vuonna 2002, jolloin Jacob Dahlgrenin, Saara Ekströmin, Tal R:n ja Heli Rekulan yhteisnäyttely oli esillä Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa.

 

Kiasmalla ei ilmeisesti ole ARS 06 -ponnistuksen jälkeen varaa tehdä muuta kuin ottaa vastaan, mitä tarjotaan.