Halusin lukea tuoreen kotimaisen esikoisteoksen. Tartuin Essi Kummun romaaniin Mania, josta tiesin etukäteen vain takakannen tekstin verran. Prologi ei luvannut paljon. Se kertoo, kuinka eräänä päivänä nainen lahtaa ampumaradalla kolme miestä ja haavoittaa yhtä. Nainen matkaa lentokentälle, heittää beretan roskakoriin ja jää viime hetkellä kiinni.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koska en ole lukenut nuoren esikoiskirjailijan haastattelua, en voi tietää, miksi hän on saanut virikkeen teokselleen Sanna Sillanpään verityöstä vuodelta 1999. Ehkä Kummu on aidosti kiinnostunut siitä, mutta minusta reaalinen esikuva on oudosti valittu. Syntyy helposti vaikutelma, että tapaus on poimittu markkinointimielessä.

 

Jaksoin romaania sivulle 60. Sinne asti minua kannatteli Kummun arkinen ja lyhyt lause. Varsinainen sanottava jäikin sitten vähemmälle (ainakin teoksen alun perusteella), mikä kokemukseni mukaan on varsin yleistä nuorilla kotimaisilla nykykirjailijoilla. En muista kovinkaan monta hyvää esikoisromaania tältä vuosituhannelta.

 

Mutta onneksi meillä on kotimainen runous ja nuoret runoilijat, joilta hyviä esikoiskokoelmia on viime vuosina ilmestynyt paljonkin. Yhteen sellaiseen törmäsin samalla, kun murehdin Manian kesken jättämistä (vielä aikuisiälläkin kaunokirjallisen teoksen jättäminen kesken tuntuu oudon häpeälliseltä).

 

Luin turkulaisen Ville Hytösen tuoreen esikoiskokoelman Kuolema Euroopassa, joka kartoittaa maanosan historiaa punoen yhteen maita, aikakausia ja osin jo pölyttyneitä henkilöitä. Siinä missä Mika Waltari tai Olavi Paavolainen matkustivat hämmästelemään modernin ajan ja kaupungistumisen ihmeitä, Hytönen törmää matkallaan raihnaiseen vanhukseen, joka on hylännyt taistelukentät ja vaeltaa nyt hämärässä kohti kotia.

 

Samalla Hytönen onnistuu kuvaamaan niitä haikeita, osin romanttisiakin olotiloja, joihin Euroopassa reissatessa helposti ajautuu. Mikään Rakkautta ennen aamua kokoelma ei kuitenkaan ole.