Loppukesästä lähtien stereoissani on soinut voittopuolisesti suloinen melankolia. Magenta Skycoden esikoisalbumi on kauneinta musiikkia pitkään aikaan: pakahduttavia melodioita popilla otteella ja - mikä ilahduttavinta - taputuksia liki joka biisissä. Levyn aloittava Hands Burn ja päättävä This Empty Crow ovat yksinkertaisesti niin hienoja, että välillä pitää tirauttaa itkut. Tunne on samantapainen kun lapsena Uralin pihlajaa ja Lehti puusta variseepi -synkistelyä laulaessa. Oi mollin ihanuutta.

Biisintekijä-laulaja-kitaristi-tuottaja Jori Sjöroosin syntikoilla höystetyt poppihelmet vain paranevat syksyn pimeitä kohti. Samalla huomaan kaivelevani hyllystä niiden vanhojen suosikkien levyjä, jotka ovat Magenta Skycoden sukulaisia: The Curen ja Kate Bushin. Magenta Skycode voisi olla rasittavan trenditietoinen 1980-luvun uuden allon pastissibändi, mutta eipä vaan ole. Se onnistuu kuulostamaan yhtä aikaa omaperäiseltä ja vaikutteilleen kumartavalta.

Oikeastaan levyssä ei ole kuin yksi vika: nimi. Hämärä IIIII-nimi tulee kannen valokuvasta. Caroline Vaughanin ottamassa kuvassa asemahallilta näyttävä rakennus saa valoa viidestä kapean pylvään mallisesta ikkunasta. Odotettavissa on noloja tilanteita, kun onneton asiakas ei löydä IIIII-nimistä albumia levykaupan hyllystä ja joutuu kyselemään levyä myyjältä. Miten IIIII tarkalleen ottaen lausutaan?

Mutta se on pieni puute se.