"Vastaansanomaton taiteilijaromaani - Kerrankin lukija pääsee taiteilijan pään sisään" otsikoi Satu Koskimies Helsingin Sanomiin (3.10.) kirjoittamansa kritiikin Inari Krohnin romaanista Musta ja muut värit. Koska Hesari on pistänyt tällä vuosituhannella julkastut kirja-arvionsa verkkoon (kiitos vinkistä Jarkko) löydätte kritiikin kokonaisuudessaan täältä.

Koskimiehen positiivinen sävy vakuutti minut, valitettavasti. Musta ja muut värit on tyttökirja, vieläpä varsin hyvä tyttökirja, mutta silti sitä pitäisi markkinoida alle viisitoistavuotiaille. Runolliset kuvaukset naiseksi kasvamisen kivuista ja taiteilijan ammatin vaikeudesta on kirjoitettu nätisti. Maailmantuska on juuri niin syvällistä kuin ylioppilasaineissa.

Parhaimmillaan teos on kuvatessaan ajan taiteilijoita ja heidän työskentelyään. Monet hahmot ovat tunnistettavissa ja herää kysymys, miksei Inari Krohn vain jatkanut muistelmiaan siitä, mihin hänen esikoisteoksensa Muusa kirjahyllyssä päättyi. Kuvataiteilijan muistelmiin suhtautuisin paljon armeliaammin kuin kuvataiteilijan romaaniin. 

Kaikki eivät ole renessanssineroja. Eivät, vaikka sukunimi olisi Krohn.