Katsoin Aleksi Mäkelän elokuvan Matti. En tiedä miksi. Jotenkin ajattelin, että voisin pitää tarinasta, joka kertaa keltaista mediahistoriaa uhrin näkökulmasta. Olin väärässä, tuli likainen olo ja paha mieli. Kokemus muistutti sitä tunnetta, joka syntyy, kun katsoo koulukiusausta puuttumatta siihen. Elokuva on vain yksi juttu lisää Matti Nykäsen mentaaliseen leikekirjaan.

Yksi helmi siihen kuitenkin sisältyy. Matin viimeisin vaimo Mirva on hersyvän ihana. Jos joku nyt kysyisi, kuka on lempinäyttelijäni, vastaus olisi Elina Knihtilä. Olen nähnyt hänet muutaman kerran teatterissa, ja ollut vaikuttunut. Hänellä on sellaista karismaa, joka pistää nöyräksi.

Hauskan kuriositeetin taas tarjoaa kohtaus, jossa Matti kauppaa mitaleitaan Hyvä, pahat ja rumat -talkshowssa. Kun Simo Rantalainen haastatteli Mattia, koin bon voyage -ilmiön. Miten kukaan pystyy jäljittelemään noin tarkasti Rantalaisen maneereita? Eikä pystykään, lopputeksteistä selvisi, että hän teki roolin itse. Ulkonäkö muuttuu, mutta olemus ei.