Alkoi vakavasti haukotuttaa, kun selailin läpi ensi vuoden pitkiä kotimaisia ensi-iltaelokuvia. Ensimmäisenä ensi-iltansa saa Aleksi Mäkelän ohjaama Jussi Vares -elokuva V2 – jäätynyt enkeli (12.1.) ja sitä seuraa Olli Saarelan Suden vuosi (2.2.). Myöhemmin syksyllä on luvassa muun muassa JP Siilin ohjaama Ganes ("tarina Suomen tunnetuimman rock-ikonin, Remun, noususta tähteyteen"), Lauri Törhösen historiallinen rakkausdraama Raja 1918 ja Åke Lindmanin & Sakari Kirjavaisen Tali-Ihantala 1944.

Voi luoja, mikä tätä kansaa vaivaa! Vaikka edellä mainituista elokuvista joku voi olla ihan oikeasti hyvä, ei voi kuin hämmästellä suomalaisten rakkautta historiaa ja sen ikoneita kohtaan. Ja suosittuihin romaaneihin tarttuminen on tietenkin sallittua, mutta hiukan alkaa kaivata joko kokonaan uusia käsikirjoituksia tai edes käsikirjoituksia esimerkiksi teatterin puolelta. Laskelmoivuus johtuu suurelta osin alan rahoituksesta, joten ei kai tämä ole täysin ohjaajien vika. Mutta en voi ymmärtää, miksi suomalaiset haluavat toistuvasti mennä katsomaan elokuvia, joiden sisällön ja tyylin voi päätellä vilkaisemalla ohjaajan nimen ja elokuvan aiheen. Sen jälkeen elokuvan jo sitten tunteekin. Ainakin useimmissa tapauksissa.

Ja nämä samat miehet saavat näköjään tehdä näitä samoja elokuvia vuodesta toiseen. Odotin Suden vuosi -elokuvaa vielä siinä vaiheessa, kun Johanna Vuoksenmaan piti se ohjata, mutta kun Olli Saarela siirtyi johtoon, toiveeni siitäkin lysähtivät.

No, kyllä ensi vuonna näyttää olevan muutamia kiinnostaviakin tapauksia. Aleksi Salmenperän elokuva Miehen työ (23.2.) ei välttämättä ole hyvä, mutta ainakin siinä on omaperäinen idea ja hyvät näyttelijät (Tommi Korpela, Jani Volanen, Maria Heiskanen). Kiinnostavalta tuntuvat myös Nanna Huolmanin nuortenelokuva Aavan meren tällä puolen (9.3.), Klaus Härön pakkosteriloinneista kertova historiallinen draama Uusi ihminen ja Petri Kotwican ihmissuhdedraama Musta jää.

Kirjafilmatisoinneista eniten kiinnostaa ennakkoon Lars Sundin romaaneihin pohjautuva Colorado Avenue, jonka ohjaa Claes Olsson. Ja vuoden lopussa odottavat vielä hauskan Gourmet Clubin ohjanneen Juha Wuolijoen Joulutarina sekä Pekka Lehtosaaren Röllin sydän, joista ainakin tällä hetkellä olen Röllin puolella, sillä siinä ei näyttele Antti Tuisku.