Kyllikki on viime aikoina häirinnyt arkeani. Henkilökohtaisesti en tunne yhtään sen nimistä naista, mutta viikon aikana olen törmännyt kolmen eri kulttuurituotteen Kyllikkiin. Kierre alkoi, kun näin Tampereen Työväen Teatterissa Jussi Kylätaskun näytelmän Runar ja Kyllikki.

Vuonna 1974 kantaesityksensä saanut näytelmä tarkastelee 1950-luvun kyläyhteisöä ja kerii auki niitä traumoja, joita sodanjälkeiseen aikaan liittyi. Ainakin isien mykkyys, sotamorsianten jättämät arvet ja evakkojen huono kohtelu nousevat kipupisteiksi. Kylätasku on hyödyntänyt käsikirjoituksessa Kyllikki Saaren murhaa. Näytelmän Kyllikki kuolee, ja seksuaalimurhasta syytetään evakkoperheen poikaa Runaria. Mutta varsinainen syyllinen on koko kaksinaismoralismin kyllästämä kyläyhteisö, jonka vuoksi Kyllikki uhrataan. Kyllikin isä on ääriuskonnollinen, tiukkaan kuriin luottava mies, joka haluaa kitkeä tyttärestään modernin ajan hullutukset. Nauraa ei saa, ei etenkään miesten seurassa. Nauru on merkki seksuaalisuudesta.

Kyllikille asetettuihin rajoihin törmäsin näytelmän jälkeen Kalevalassa. Sen 11. runossa kerrotaan Kyllikki-nimisestä tytöstä, jonka Lemminkäinen ryöstää mukaansa. Omituinen yhteensattuma on, että tyttö on "Saaren neiti, Saaren kukka". Kalevalan Kyllikki ei haluaisi väkivaltaisen Lemminkäisen puolisoksi, mutta taipuu lopulta. He sopivat suhteen ehdoista: mies lopettaa sotaretket, jos nainen lupaa, että ei käy enää kylillä. Seuraavassa runossa tapahtuu näin:

Itse Ahti Lemminkäinen lähtevi kalankutuhun;
Tullut ei illaksi kotihin, ensi yöksi ennättänyt.
Jo meni Kyllikki kylähän, noien neitojen kisahan.

Eli mies lähtee "kalankutuhun" eikä tule yöksi kotiin. Tästä seuraa, että Kyllikki lähtee viettämään aikaa tyttöystäviensä kanssa. Se on rangaistava teko. Kalevala ei itse asiassa kerro, mitä Kyllikille tapahtuu, mutta Lemminkäinen hänet ainakin hylkää. Ehkä vastaus löytyy siitä kolmannesta Kyllikki-kuvauksesta.

Leevi and the Leavingsin biisissä Kyllikki mies kaipaa nuoruuden rakastettuaan. Mies kertoo, että Kyllikki oli aina erilainen, eikä "tahtonut olla niin kuin muut". Hän karkaa kaupunkiin, eikä vastaa enää kirjeisiin. – Kyllikki pääsee siis vihdoin vapaaksi! Kylille menosta ei seuraa pelkästään hyvää: "Sinä miestenlehdessä pyllistit ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan." Kyllikkiä sen paremmin tuntematta voisi veikata, että jonkinlainen patriarkaatin uhri hänkin oli.