Mari Rantasen näyttely Taidehallissa näyttää kiinnostavan ihmisiä. Ainakin tänään lipputiskille piti jopa hetkisen jonottaa, ja saleissa palloili porukkaa liiaksikin asti. Rantasen maalaukset ovat selvästi väriterapiaa harmaan maan asukkaille.

Jukka Yli-Lassila pohti NYT-liitteessä muuttuvatko Rantasen uusien maalausten värit muutamassa vuodessa epämuodikkaiksi. Hän vertasi Rantasen vanhempaa tuotantoa nolotuksen tunteeseen, jota kokee katsoessaan omaa tukkamuotiaan vanhoista valokuvista.

Vertaus on osuva. Rantanen ei valitettavasti ole ainoa kärkitaiteilijamme, jonka vanhemmat teokset eivät ole aivan_niin_hienoja enää. Olen nähnyt myös joitakin aivan hirveitä Hannu Väisäsen teoksia. Niitä voisi lähinnä verrata Markku Pirin suunnittelemiin tekstiileihin kultaiselta 80-luvulla.

Pahimmat Rantaset näin, kun heräsin muutamia vuosia sitten erään baarista iskemäni viereltä. Kaksi ärjyvää maalausta sängyn yläpuolella säikäyttivät minut ulos ennen kuin ehdin tutustua asunnon muuhun taidetarjontaan. Se jäi harmittamaan.