Onneksi luin maalle juhannukseksi ottamani Hesarin jo perjantaina aamupäivällä - ei mennyt koko jussi hampaita kiristellessä.

Suomen suurimman päivälehden kulttuuritoimituksen tovi sitten omaksuma "kevyt linja" ei vieläkään oikein toimi. Lauantain Hesarin terminaattorit ja kaiken kokeneen kulttuuritoimittajan herkistymiset vielä kestäisin (paitsi silloin, kun toimituksen esimies herkistelee nähtyään valokuvan itsestään lapsena). Sietokykyni äärirajoilla liikutaan useimmiten silloin, kun osastolle on ideoitu uusi sarja.

Viime talven ja kevään sarja Tuntemattoman sotilaan henkilöistä oli yksinkertaisesti unettava, mutta ehdottomat pohjat vetää tällä hetkellä käynnissä oleva Rakkaimmat rokit. Voisiko rockmusiikista enää kankeammin kirjoittaa, kuin tehdään sarjassa, joka "esittelee suomalaisten rockin vuosikymmenet"? Sarjassa jaaritellaan 1960-luvun Jussi Raittisista ja 1990-luvun CMX:stä yhtä verevästi kuin papat puhuivat parinkymmenen vuoden takaisessa peruskoulun historian oppikirjassa Neuvostoliitosta. Pohjat veti pari viikkoa sitten osa, jossa tyydyttiin luettelemaan lukijoiden verkkokeskustelussa mainitsemia kappaleita.

Hieman lohduttaa, että juhannuksena kyseltiin jo lukijoiden lempirokkeja. Se tarkoittaa toivottavasti sitä, että sarja on pian kuopattu. Kiitos siitä.

Kun äänestyksen voittajat esitetään Helsingin Juhlaviikoilla, olen mahdollisimman kaukana Huvilateltasta. Ja luen Hesarini edelleen mieluiten yhtä tosikkomaisena, kuin se oli ennen suurta kepeysuudistusta.