Olipa häkellyttävän hieno, ihon kananlihalle raastava ilta. Jopa 46 euron pääsylippu tuntui kohtuulliselta, kun kuunteli ja ihasteli orkesteria, joka levittäytyi Antony Hegartyn ympärille. Haitari helkkyi, saksofoni vietteli ja viulut raastoivat sydänpoloa. Kaiken keskeltä nousi tuo mahtava, selkärankaan asti pureutuva ääni.

Kulttuuritalon
konsertti kesti pitkään, ja ohjelmistossa oli runsaasti kappaleita niin ensimmäiseltä, toiselta kuin tulevalta kolmannelta albumilta. Niiden lisäksi kuultiin hienot coverit, Millie Jacksonin A Child of God, Leonard Cohenin The Guests ja Beyoncén Crazy in Love.

Antonyn uudet kappaleet kuulostivat vanhoihin biiseihin verrattuna aurinkoisemmilta, orgaanisemmilta ja svengaavimmilta. Kyllä, Antony oli rakastunut - tosin kuolleeseen poikaan.