Turun taidemuseo on tyhjennetty. Kaikki klassikot Gallén-Kallelasta, Schjerfbeckin kautta Otto Mäkilään on kärrätty varastoon.

Se on lievä pettymys ihmisille, jotka ovat käyneet Turussa viimeksi 90-luvulla ja haluaisivat nähdä remontoidun museon aarteet. Oli siinä minulla selittämistä, kun olin antanut vieraideni ulkomailta ymmärtää, että Turun taidemuseossa saa kätevästi läpileikkauksen Suomen taidehistoriasta.

Koko museo (paitsi pieni studiotila, jossa loisti Mari Sunna) oli täytetty Harro Koskisen teoksilla. En ole koskaan nähnyt yhtä laajaa näyttelyä keltään elossa olevalta suomalaiselta taiteilijalta. Ja nyt sitten Harro. Miksi?

Harro Koskisen Siat ovat upeita, Suomen liput ja yritysten logot menettelevät, mutta melko suuri osa kaikesta muusta ei ole edes keskinkertaista. Eikä se mitään, hyvälle taiteilijalle riittää aivan hyvin tuotannoksi se, mitä Harro on tehnyt 60-luvun lopulla. Armollisempaa hänen maineensa kannalta olisi ollut, jos näyttely olisi keskittynyt tuotannon parhaimmistoon.