Katsoin lauantaina Ruotsin viisujen alkukarsinnan, koska a) olin pahassa flunssassa, joka vain jatkuu ja b) halusin nähdä, millaisella kappaleella The Ark osallistuu viisuihin. Bändin biisi The Worrying Kind oli mukava, suoraviivainen glamralli, joka kuulosti suoraan yhtyeen kolmannelta levyltä State Of The Ark.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Melodifestivalen osoittautui muutenkin mukavaksi kokemukseksi. Viisuilun mittaluokka yllätti. Vaikka kyseessä oli vasta yksi alkukarsinnoista, esiintymispaikkana oli suuri halli, jonka sisälle oli pakkautunut tuhansia ihmisiä. Kaukana oli Tohlopin studion vaivautunut tunnelma ja pieni lava, jonka edustalla katras pyöreäposkisia lapsia toljottaa. Länsinaapurissa ilmassa oli selvästi suurta kansanjuhlan tuntua. Ohjelmaa katsoessa tuli jälleen kerran mieleen, kuinka älyttömän keskieurooppalainen maa Ruotsi monessa mielessä on, mikä ei siis ole kohteliaisuus. Mutta karsinnan biisit olivat, harmi kyllä, paljon parempia kuin suurin osa Suomen finalisteista.

 

Toisaalta mehän olemme vasta päässeet huuman makuun. Ei ole vielä kulunut vuottakaan siitä mullistavasta käänteestä, kun kaduilla iloitsivat rinta rinnan sekä karnevaalihenkiset vähemmistöt että nakkijonojen peruspunaniskat. Eikä yhdistävä tekijä ollut menestys jääkiekossa.

 

The Ark pääsi suoraan Ruotsin finaaliin, joka käydään 10. maaliskuuta. Bändin ja upean Ola Salon show oli sen verran hieno, että jos bändi valitaan maan edustajaksi, se lienee vahvoja voittajasuosikkeja. Ja sen rinnalla Jann Wilde & Rose Avenue näyttäisi ryhmältä lukiolaisia, jotka ovat löytäneet äidin ja isän bilekuteet ullakolta.

 

Kansa tarvitsee rituaalinsa ja niiden joukossa Euroviisut kuuluu mielestäni parhaimmistoon, jo rauhallisen luonteensa vuoksi.

Itse en toukokuun karkeloihin mene, mutta jääkaapin ovessa roikkuu lippu The Arkin keikalle Tavastialle. Siinä on huumaa tarpeeksi koko keväälle.